torstai 16. elokuuta 2012
STUDY - WAKE UP THE LITTLE EINSTEIN INSIDE OF YOU
En ole varmaan ikinä kuullu Lil Wayneltä näin ihanaa biisiä !
Olen ollut nyt koulun alettua tosi kiireinen, joka paikassa pitäisi olla samaan aikaan. Meillä ei vielä ole kaappeja, joten kannan kaikkia kirjoja laukussa. Koulupäivät on seitsemästä kahdeksaan tuntia päivässä, ja päivän jälkeen oon aina ihan rätti poikki väsynyt. Heti kun pääsen kotiin, laitan aina lökärit jalkaan, avaan koneen ja alan katsomaan Frendejä (jossa oon meinaan jo melkein 8. tuotantokaudessa). Siinä jossain välissä teen läksykin ! Joka on aika outoa koska en yläasteella tehnyt niitä tyylii, ikinä. Mutta nyt lukiossa ne on aika lailla pakko tehdä. Mutta loppujen lopuksi on toi lukio aika jees. Jonkun verran vapaampaa ja ainakin tähän saakka tunnit ei ole olleet kyllästyttäviä, joka on hyvä merkki.
Ps. en saanut ensimmäisen päivän asusta kuvaa, koska laukku oli niin täysi ettei kamera mahtunut sinne.
Värjäsin hiukset takaisin tummiksi, ja pakko sanoa, että hirvee iksu on ollut. (hyvin muokattu kuva :D)
Meillä on koulussa ruokailu niin myöhään, että on pakko ottaa jotain syötävää mukaan.
Käytin päähäni vain yhden väripurkin ja kuten tosta kuvasta huomaa, tarvitsen vielä toisen :D
xoxo, Jassu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva blogi:)
VastaaPoistahttp://livelovelaugh-ronja.blogspot.fi/
kiitos ! (:
Poista