sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

LET THE PAST BE PAST AND FOCUS ON FUTURE

On taas ihan mukava viikonloppu takana ! Perjantaina olin mun kavereiden kanssa tossa keskustassa  hengailemassa kaverilla (:D ?) ja siinä sitten oltiin siihen kahteentoista asti kunnes sitten lähdin kävelemään kotiin. Olin aivan jäässä kun pääsin kotiin, eli olisi kannattanut ottaa edes hanskat mukaan, kun ei tuolla vielä mikään kesä ole.
Lauantaina, eli eilen, oltiin sitten breikissä koko ilta siihen yhteentoista saakka kunnes siitä hipsin kotiin. Kotona katsoin vielä koneelta elokuvan ja sen jälkeen väsytti niin paljon, että oli aivan pakko mennä nukkumaan.

 Tarita värjäsi mun hiukset perjantaina. Väri on syvä tummanpunaruskea, vaikka se ei hirveästi punertavalta tuossa kuvassa näytäkkään. Täytyy myöntää, että vähän jännitti miltä lopputulos näyttäisi, kun en ole ikinä värjännyt hiuksia punaisiksi...mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen!


 Äiti kävi eilen kiertelemässä uudessa Kauppakeskus Willassa, ja löysi mulle tuliaisiksi Spiritstoresta tälläisen söpön mekon, joka oli -50% alennuksessa.




Illalla tulisi taas Kosto ja Twilight - Uusikuu. Innolla odotan iltaa !
Hyvää loppu sunnuntaita kaikille ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti